Saara Ryynänen aloitti kotileipomo toimintansa v. 1972 osoitteessa Länsikatu 10. Siellä piirakat paistettiin puu-uunissa.
Vuonna 1974 leipomo muutti osoitteeseen Pohjoiskatu 16, ja vuonna 1981 Tulliportinkatu 6:een.
Saara Ryynäsen poismenon jälkeen, v.1989, leipomotoiminta siirtyi hänen pojalleen, Kari Ryynäselle.
Nykyisellä paikallaan, Petäikkölänkatu 10:ssä Kotileipomo Kari Ryynänen on toiminut vuodesta 1991 lähtien.
Koko olemassa olonsa ajan leipomon pääartikkelina ovat olleet aidot, käsintehdyt karjalanpiirakat. Aiemmin leipomossa on leivottu myös pyöröjä ja pullia, myös kukkoja valmistettiin joskus. Tuotevalikoimaan ovat alusta saakka kuuluneet myös munkkipossut, ja jo useamman vuoden ajan lihapiirakat.
Leipomotoiminta on ollut koko ajan hyvin pienimuotoista, eikä laajennussuunnitelmia ole odotettavissa näillä näkymin tulevaisuudessakaan.
![]()